Aloitimme syyskuussa uuden ohjelman, kun keräsimme yhdessä Radio SuomiPOPin kanssa viiden hengen testiryhmän uudistamaan oloaan ja muuttamaan muotoaan.
Onnistuimme hienosti Eeva Jaakonmaan kanssa – Eeva on nyt lähes 30 kiloa kevyempi kuin vuosi sitten!’
Rakensimme Eevan liikuntaohjelmaa kuin kivitaloa. Näin teemme jatkossakin. Vahvalle peruskunnolle on helpompi myöhemmin kehittää vahvempaa ja tiukempaa lihaskuntoharjoittelua. Alkuvaiheessa harjoitteluun on sisällytetty reilusti uintia ja vesijuoksua. Molemmat ovat erittäin hyviä liikuntamuotoja sekä rasvanpolton että lihaskunnon kannalta.
Alla on kaksi lähes kaikille painonpudotustaan aloittavalle sopivaa noudatettavaa viikko-ohjelmaa. Näitä voi toki mielensä mukaan yhdistellä ja vaihdella. Painotamme rasvan polton ja painon pudotuksen lisäksi lihaskuntoa. Hyvä lihaskunto on kaiken lähtökohta.
| Ohjelma I | ||||
| Torstai | ||||
| Uintia | 30m | I ja II | ||
| Perjantai | ||||
| vesijuoksua | 40m | I ja II | ||
| Lauantai | ||||
| kuntosali | 45m | kokovartalon lihaksia | ||
| Sunnuntai | ||||
| lepopäivä | ||||
| Maanantai | ||||
| Sauvakävelyä | 30min + 30min | I ja II | ||
| Tiistai | ||||
| uintia | 30m | I | ||
| Keskiviikko | ||||
| kävelyä | 60m | I ja II | ||
| Torstai | ||||
| vapaapäivä | ||||
| Perjantai | ||||
| vesijuoksua | 40m | II | ||
| Lauantai | ||||
| omavalintainen treeni | ||||
| Sunnuntai | ||||
| vapaapäivä | ||||
| Maanantai | ||||
| sauvakävelyä | 60m | II | ||
| Tiistai | ||||
| vesijuoksua | tai uintia | 40m | II | |
| Keskiviikko | ||||
| Kuntosali | 40m | keski-ja ylävartalo | ||
| Torstai | ||||
| vapaapäivä | ||||
| Perjantai | ||||
| kuntosali | 60m | kaikkia lihasryhmiä | ||
| Lauantai | ||||
| omavalintainen treeni | ||||
| Sunnuntai | ||||
| Vapaapäivä |
|

Heips Eeva ja Jani!
Täällä ikuinen laihduttaja jolle ei näytä tapahtuvan mitään. Polvi menossa keväällä leikkaukseen, jo neljäs kerta. Kävely hankalaa koska koipi turpoaa heti joten se unohdettakoon. Taksissa istun melkein joka yö 9-12 tuntia joten takapuoli ja selkä joutuuu koetukselle. Olen yrittänyt keritä salille mutta vanha ihminen tarvitsee myös lepoa. vesijumpissa käyn aina kun on mahdollisuus n. 2 krt viikossa. Tonalinia olen aloittanut syömään mutta mitään erikoisempaa tulosta en ole huomannut. Kannustusta lähipiiristä ei juuri löydy. Mitäs täs oikein pitäis tehdä?? Joskus kun olen ollut oikein kisakunnossa, siis ennen lapsia. Ja ikää olisi nyt 49 vuotta, siis ikinuori, lihava ja raihnanen. Help me!
Moi,
Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala käymään uimassa. Siellä voit tehdä eri juttuja, jotka eivät aiheuta ongelmia polveen.
Treeniohjelman aloittavalle. Kuinka kauan tulisi pysyä Jakso 1, kunnes voisi siirtyä Jakso 2 ja jne? Vai meneekö vaan fiiliksen ja oman kunnon kehityksen mukaan? Onko tähän hyvää ohjetta?
Moi,
Jaksoja kannattaa pitää 3-4 viikon mittaisena. Oma fiilis ja kunnon kehitys kuitenkin ratkaisee.
Moi,
Pääsääntö on oman kehityksen mukaan. Kun tunnet voimien riittävän hyvin, niin lisäystä treeneihin.
mitä tämä tuote maksaa?
Vuosilisenssi maksaa muistaakseni 58 eur.
Moro Eeva ja Jani teil Sinne päin mul on ollu kans menos tipaton tammikuu ja kävin tos
yks päivä hakemas kahva kuulan et paikat vertyis ja haba alkais mul kans pikku hiljaa kasvamaan jonkun aikaa ajattelin jonkun aikaa tehä kotona tol kahva kuulalla ja sit kun bodya on enemmän ni sit vois ajatella lähteä uudestaan tonne puntti salil lisäämään ja kasvattamaan tota habaa olen nyt jonkun aikaa tehny tol kahva kuulal ja olen huomannut et se on tosi tehokasta omasta mielest kun jonkun aikaa tekee tolla kahva kuulal kotona niin varmaan sit alkaa näkymään tuloksia niin sit vois lisätä vähän puntti reeniä salilla joko 2 – 3 kert viikossa
Moro Eeva ja Jani teil Sinne päin mul on ollu kans menos tipaton tammikuu ja kävin tos
yks päivä hakemas kahva kuulan et paikat vertyis ja haba alkais mul kans pikku hiljaa kasvamaan jonkun aikaa ajattelin tehä kotona tol kahva kuulalla ja sit kun bodya on enemmän ni sit vois ajatella lähteä uudestaan tonne puntti salil lisäämään ja kasvattamaan tota habaa olen nyt jonkun aikaa tehny tol kahva kuulal ja olen huomannut et se on tosi tehokasta omasta mielest kun jonkun aikaa tekee tolla kahva kuulal kotona niin varmaan sit alkaa näkymään tuloksia niin sit vois lisätä vähän puntti reeniä salilla joko 2 – 3 kert viikossa
Jos tykkää tanssista, zumbassa kuluu kalorit ja se on hauskaa. Aerobicciä vihaan, mutta zumbassa kun on hauskaa vielä kaikenlisäksi, ei ole otsa kurtussa puurtamista vaan saa vielä hyvän mielen kaupanpäälle. Paljon on tietty kiinni ohjaajasta, kaikkien tunneilla ei ole hauskaa. Tämä sopii mulle.
Täältä monet suomalaisetkin tilaa Tonalinia todella halvalla Suomen ylihintoihin verrattuna. Ei tarvita kuin luottokortti.
http://www.iherb.com/CLA-Conjugated-Linolenic-Acid
Terve,
Näiden ulkomaalaisten nettikauppojen kanssa kannattaa olla tarkkana myös Tonalinin osalta. Aina eivät kokemukset ole pelkästään positiivisia.
Hei. Miten tästä nyt pitäisi edetä, jos tämän tuotteen tahtoiskin ostaa. Olisin erittäin kiinnostunut tästä tuotteesta ja kaikkien hömppäpömppä laihutuksien jälkeen voin kuvitella, et tämä voisi onnistua.
heippa jani petri! miten saa parhaite jenkkakahvat veks?
Ongelmani on painon jumitus. Olen 168cm/62kg ikää 25 . Harrastan aktiivisesti liikuntaa uintia ja xyclingia 5x vkssa. Syön kohtuullisesti mitä välissä herkuttelen. Punaista lihaa en syö , mutta kalaa ja kanaa kyllä. Vältän paistamista ja valmistan ruokani uunissa. Salaattia syön ja kuitupitoista leipää. Mistä jumitus johtunee? Mikä olisi hyvä kaloritarve per päivä, jos tavoitteena olisi pudottaa 5kg?
Moi!
Haluaisin todella laihtua, mutta minulla on liikkumisen/ulkoilun kanssa sellainen ongelma, että minulla on sääri proteesi.. Kertokaa miten onnistun tuossa laihtumisessa jos kuitenkaan en voi kävellä juuri ollenkaan??
Moi,
Kannattaa sopeuttaa ihan ensimmäiseksi ruokavalio vastaamaan sitä liikuntaa, mikä on mahdollista. Hiilihydraattien saanti kannattaa minimoida, samoin tarkkailla rasvaa ja ylimääräistä suolaa.
Proteesi vaikeuttaa toki liikuntaa. Kannattaa kuitenkin hakea piristystä ja ruisketta sekä kalorien kulutusta esim. lihaskunto-harjoitteilla, joita voi painottaa alkuvaiheessa keskivartalo ja ylävartalolihaksille. Pitkät sarjat omalla kehonpainolla tai pienillä lisäpainoilla auttavat myös kalorien kuluttamisessa ja sitä kautta laihduttamisessa.
Voit lisätä myös Tonalinin käytön päivittäiseen ohjelmaan.
Ei kannata joka tapauksessa jäädä sohvalle vaan tehdä niitä asioita mihin pystyy ja sitä kautta muuttaa elintapoja.
Tsemppiä!
Jani
Jani, Voisitko tehdä jonkun uintiohjelman millä kasvais kunto ja sais itteensä vähän parempaan kuntoon?
Moi, en ole löytänyt mistään jatkoapua paino-ongelmiini. Olen 25-vuotias nainen, painan 155kg (olen saanut kahden vuoden sisällä kaksi lasta ja raskauksien jälkeen paino ei ole tippunut samalla tavalla kuin ennen raskauksia). Viime keväästä asti olen käynyt säännöllisesti uimassa, vesijumpassa ja kuntosalilla. Kunto on kohonnut todella kovaa vauhtia ja kävinkin hiljattain jo 40min juoksulenkillä. Motivaatio liikuntaa kohtaan on ollut koko ajan todella hyvä ja liikuntatunteja tulee viikossa 5-12. Ongelma on se että paino ei tipu, olen kiinnittänyt syömisiin huomiota enemmän kuin ennen (jättänyt kaikki herkut ja rasvaiset ruoat pois) annoskoot kyllä ovat aika isoja mutta olisin olettanut että painoa olisi pelkän liikunnan avulla lähtenyt jo jonkin verran. Voiko tähän olla jotain syytä vai huijaankohan vain itseäni jossain välissä? Tonalinia kokeilin viime keväänä.
Heippa !
Nyte on pudonnut -39kg. Huippu olo ja iloinen fiilis ! Liikunta on suuri osa mun ja koirieni arkea. Ikää minulla on 21 ja painon kanssa ollut pikkutytöstä saakka ongelmia j anytte se vihdoin tapahtui ja painoa saanut hurjasti pois. Painon pudotus jatkuu edelleenkin 10 kg olisi vielä tavoitteena saada pois.
Täält tullaan !